Siirry sisältöön

Rautalammin reitti on Kymijoen vesistön latvavesiin kuuluva vesireitti, joka jakautuu Pohjois-Savon ja Keski-Suomen alueille sekä pieneltä osaltaan Etelä-Savon puolelle. Reitti yhdistyy Päijänteen vesistöön Keiteleen kanavan kautta.

Rautalammin reitti on kansainvälisesti merkittävä vesireitti, jota on kutsuttu myös Kansallisvedeksi. Vaikka reitin varrella sijaitsevat niin Pielaveden, Keiteleen, Tervon, Rautalammin kuin Konnevedenkin kirkonkylät, on reitti pitkälti säilynyt erämaisena alueena.

Reitti on sekä suojelu- että virkistysarvoiltaan merkittävä, ja se onkin todettu yhdeksi valtakunnan arvokkaimmista vesireiteistä.

Veneily ja melonta

Rautalammin reitti soveltuu hyvin pienveneilyyn ja melontaan. Vesistöalueelle onin luotu veneilyä ja melontaa palveleva satama- ja rantautumispaikkaverkosto.

Melojalle reitti tarjoaa sekä suuria selkiä että tunnelmallisia jokia ja koskia.

Kansallisveden kanavien ja reittien syväys on 2,4 metriä ja siltojen alikulkukorkeus noin 5,5 metriä.