Siirry sisältöön
Metsästys ja kalastus

Rautalammin reitti on yksi Suomen arvokkaimmista reittivesistä ja sen varrelta löytyy useita kalaisia koskia vain kivenheiton matkan päästä toisistaan. Aluetta voisikin kutsua kalamiehen paratiisiksi.

Rautalammin reitti on myös eteläisen Suomen merkittävin villin järvitaimenen tuotantoalue. Vaelluskalat pääsevät halutessaan uimaan yli kahdensadan kilometrin matkan ilman vaellusesteitä. Rautalammin reitin ja Konneveden taimenkanta on yksi arvokkaimmista taimenkannoista maassamme. Sen vuoksi se on myös taimenkannoista tutkituin. Taimenen ohella myös Konneveden muut tärkeimmät kalalajit ovat olleet seurannassa 1970-luvulta lähtien.

Koskikalastuksen ohella tarjolla on ohjattuja kalastusretkiä Etelä-Konneveden kansallispuiston vesistöjen maisemiin vetouistelun, heittokalastuksen tai vaikka jigaamisen merkeissä.

Lisäksi on mahdollista päästä nuotalle, rysäkalastamaan tai tuulastamaan. Talviaikoina tarjolla on myös opastettuja pilkkiaktiviteetteja.

Metsästämään paikkakunnalla pääsee opastettujen lintujahtien muodossa.

Tarjolla on esimerkiksi kanalintu-, kyyhky- ja sorsajahteja. Metsästyspalveluiden tarjoajilla on omat, erityisesti tilauskäyttöön varatut kosteikot, joilla jahtireissut onnistuvat varmasti.

Metsästyselämyksen kruunaa hyvän seuran ja yhdessäolon ohella herkulliset eräruokailut.

Opastettu jahti on erinomainen tilaisuus tutustua eri metsästysmuotoihin.