Siirry sisältöön
Melontareitti Toussunlinnan kalliomaalaukselle

Reitin perustiedot

Aloitus- ja lopetuspaikka: Pitkälahden uimaranta (Uimalantie, Rautalampi)
Vaativuus: Keskivaativa, etenkin etelä- ja pohjoistuulella
Soveltuvuus: Perusmelontataidot hallitsevalle omatoimimelojalle, joka osaa lukea karttaa. Suurilla järvenselillä olosuhteet saattavat muuttua nopeastikin. Seuraa säätilaa ja tarvittaessa hakeudu ajoissa suojaan.
​​​​​​Pituus: 18,5 km
Kesto: 1-2 päivää
Reittimerkinnät: Reittiä ei ole merkitty maastoon

Toussunlinnan kalliomaalaus on oiva päivän tai kahden melontakohde. Reitti alkaa Rautalammin Pitkälahden uimarannalta, jossa on parkkipaikka, puucee, pukukoppi ja veneliuska. Matkalla on mahdollista majoittua Sirkkavuorten laavulla. Toussunlinnan kalliomaalaus sijaitsee Hankaveden eteläosan kapeassa ja pitkässä lahdessa, sen länsirannalla, Toussunlinna -nimisen jyrkän ja veteen putoavan kallioseinän eteläpäässä. Kalliomaalaukselle on matkaa Rautalammin Pitkälahden uimarannalta noin 8 kilometriä.

Pitkälahtea vastapäätä on Rämäkkä Holidays, joka on saanut nimensä jyrkässä vuorenrinteessä sijaitsevasta romahtaneesta luolasta. Pitkälahti on noin kolme kilometriä pitkä kapea lahti. Sen jälkeen reitti jatkuu suoraan Hankaveden saariston jäädessä reitin luoteispuolelle. Matka jatkuu kohti Mustasaarta, jonka kohdalla kapeikon itärannalla sijaitsee Sirkkavuoren laavupaikka. Siitä Toussunlinnan kalliomaalaukselle on matkaa 1,7 km. Sirkkavuorten laavu sijaitsee matkan varrella ja siellä on puucee, laavu ja puuvarasto. Laavulla voi yöpyä omassa teltassa. Rannassa ei ole melontalaituria, mutta luonnonrantaan pääsee kajakilla ja kanootilla. Melontaretkeä on mahdollista jatkaa Hankaveden saaristoon Törmälän lomaja kurssikeskukseen ja Rajasaareen.

Toussunlinnan kalliomaalaus on tehty kivikautisille kalliomaalauksille tyypilliseen paikkaan, ympäristöstään poikkeavaan, pystyyn, jääkauden hiomaan sileään kallioseinämään vesistön kapeikkokohtaan. Kallion maalauskuviot ovat pienen ja kapean kallioterassin yläpuolella noin 100x120 cm kokoisella alueella. Selkein kuvio on koukkupolvinen ihmishahmo. Muut hahmot vaikuttavat eläinkuvioilta. Maalaus on ajoitettu esihistorialliseksi vesistöhistorian ja kuvioiden perusteella.

Lisätietoja